Keväällä 2017 pohjoissavolainen emeritusprofessori istui kannon nokkaan esi-isiensä maisemissa Haminalahden kukkulalla. Hän katseli järvimaisemaa partaansa haroen ja kiitollisena siitä, miten hyvin nämä seudut soveltuvat puhtaaseen ja kestävään marjanviljelyyn ja maidontuotantoon. Ne ovat luoneet väestön elinvoimaisuuden pohjaa, unohtamatta hyvin menestynyttä juomateollisuutta. Ja onhan alueella vahvaa, korkeatasoista osaamista muun muassa ravitsemus- ja elintarviketieteissä, innovaatiojohtamisessa, kaupallistamisessa, kuluttajatutkimuksissa, tuotekehityksessä ja palvelumuotoilussa. Harmi vain, että savolaiset ovat pitäneet taitonsa piilossa niin, etteivät naapuritkaan tahdo tietää toistensa osaamisesta… Tai ainakin hänelle on ihmisten kanssa keskustellessa syntynyt kuva, että osaaminen on hajallaan ja heikosti hyödynnettävissä. Ja onhan meillä toki puutteitakin, emeritus hymähti. Elintarviketeknologinen osaaminen alueella on aika heikkoa, lähinnä koulutuksen puutteen vuoksi, mistä johtuen yrityksillä ei ole osaavaa työvoimaa tukemassa tuotekehitystä laitteiden, koneiden ja prosessien suhteen. Näille heikkouksille pitäisi kyllä tehdä jotakin, jotta elintarvikealan asema säilyy ja kehittyy jatkossakin.
Vuosien mittaan emerituksen korviin oli kantautunut myös alueen yritysten toiveita paikallisen korkeatasoisen osaamisen paremmasta hyödynnettävyydestä. Viimeisimpänä paikallinen, innovatiivinen meijerialan yritys oli nostanut esille paitsi tutkimus-, koulutus ja tuotekehityspalveluiden tavoitettavuuden, myös tarpeen kohdistaa resursseja nopeasti kehittyville elintarviketutkimuksen uusille painoaloille. Olisihan se hyvä, jos osaaminen ja palvelut olisivat keskitettyjä niin, että myös yhteistyötä pohtivat uudet kumppanit löytäisivät helposti oikeat osaajat. Ja vanhatkin kumppanit muistaisivat taas tarpeen tullen, kenen kanssa ovat olleet tekemisissä! Ja voisihan se tieto ja osaaminen hieman lisääntyäkin, kun tehtäisiin yhdessä ja jaettaisiin osaamista. Voisi syntyä jokin uusi idea tai innovaatiokin!
Yhdessä laadittiin konkreettisia suunnitelmia, jotka odottivat toteuttajaansa. Emeritus päätti puhua avoimesti ajatuksista alueen vahvojen organisaatioiden edustajille, ja eipä aikaakaan, kun idea oli jalostunut sille tasolle, että yliopisto, ammattikorkeakoulu ja paikallinen kehittämisyhtiö löivät hynttyyt yhteen ja lähtivät yhdessä rakentamaan Ruokalaaksoa.
